Info
Kissaharrastukseni alkoi vuonna 2002, jolloin perheeseemme asteli ensimmäinen kissamme, maatiaiskissa Wallu. Vuonna 2004 tuli toinen maatiaiskissa, Kisu, jonka kanssa kävin kerran kotikissayhdistys KOKIS ry:n järjestämässä kotikissanäyttelyssäkin. Jo tuolloin haaveilin omasta somalikissasta, rodusta, johon olin joskus lapsena kissarotukirjassa ihastunut. Ensimmäisen somalikissani, riistanvärisen Pandan hankin vuonna 2008 Kisompa’s kissalasta ja Pandan myötä tutustuin myös rotukissanäyttelyiden maailmaan. Pandaa pidettiin hetken aikaa leikkaamattomana, jotta kasvattaja voisi sitä käyttää kasvatukseensa yhden pentueen verran. Näin pääsin kertaheitolla tutustumaan myös rotukissakasvatukseen siitosuroksen omistajan roolissa. Tästä pentueesta ei pitänyt alunperin tulla minulle pentua, mutta siinähän kävi ihan perinteisesti, kun kävin pentuja ”vain katsomassa” ja rakastuin päätä pahkaa Pandan siniseen poikaan Bongoon, joka sitten muutti meille. Ja onneksi muutti, sillä Bongosta muodostui hyvin pian minulle Elämäni Kissa ja rakkauteni rotuun vain syveni.
Tämän jälkeen oli vain luontevaa, että seuraava kissa olisi sijoitusnaaras, Bongon sininen puolisisko Taiga, joka tuli minulle Foxkiss kissalasta. Taiga sai meillä yhden sijoituspentueen, josta sitten itse sijoitin riistanvärisen Naavan serkulleni. Naavasta tuli sittemmin ihkaensimmäisen Vulpes-pentueen emo. Kasvattajakurssin kävin vuonna 2014 ja samana vuonna sain myös kasvattajanimeni. Ensimmäinen Vulpes-pentue syntyi vuonna 2016. Olen alusta asti tuonut kasvatuskissoja myös ulkomailta joko yksin tai yhdessä toisen kasvattajan kanssa; kaksi naarasta Ruotsista ja kaksi urosta Saksasta.
Kotona asuu tällä hetkellä kolme kissaa: 14-vuotias Bongo (PR GIC FIN*Kisompa’s Heliodoro), 12-vuotias Taiga (IP GIC FI*Foxkiss Athene noctua) sekä 6-vuotias Hilla (GIC SE*Vesselkattens Stina). Kissojen lisäksi meillä on neljä koiraa: kaksi paimensukuista suomenlapinkoiraa ja kaksi lapinporokoiraa. Meillä kotona kasvavat pennut tottuvat siis pienestä pitäen myös koiriin.
FI*Vulpes somalikissat kasvavat normaalissa kotioloissa tottuen kodin ääniin ja askareisiin, ja niiden sosiaalistamiseen kiinnitetään paljon huomiota. Pentuja syntyy harvakseltaan, n. 1 pentue vuodessa ja myös kissojen määrä kotona on rajallinen, jotta jokaiselle pennulle ja aikuiselle on riittävästi aikaa. Osa kasvatuskissoista asuukin sijoitus- ja yhteisomistuskodeissa, mahdollistaen siten kasvattamisen omaa kissamäärää kotona liiaksi lisäämättä, kasvatuskissoja kun ei laiteta kiertoon kasvatus”uran” päätyttyä.
Somalikissa rotuna
Luonne
Somalikissa eli tuttavallisemmin somppu on aktiivinen, seurallinen ja leikkisä rotu. Se tykkää kiipeillä ja on hyvin ketterä eikä korkealle hyppääminen tuota ongelmaa. Somalikissa kiintyy syvästi omaan ihmiseensä ja haluaa olla mahdollisimman lähellä, sylissä (tai mieluiten ihan kasvoissa kiinni) kehräämässä. Somppu valtaa öisin tyynysi tai käpertyy kainaloosi, keikkuu hartioilla kävellessäsi ja osallistuu kaikkiin kotiaskareisiin. Somput tykkäävät jutella, mutta niiden ääni on usein hiljainen.
Seurallisena rotuna somalilla on yleensä hyvä olla toinen kissa tai koira seurana ja leikkikaverina, sillä aktiivisena kissana se vaatii tekemistä ja tylsistyessään keksii kyllä itselleen ajanvietettä, joka ei välttämättä omistajaa aina miellytä.
Ulkonäkö
Somalikissa muistuttaa ulkonäöltään hieman kettua tai oravaa, sen puolipitkä turkki on kauniin lämpimän sävyinen ja ilmeessä on jotain villiä. Häntä on usein puuhkamainen ja jalassa on tuuheat pöksyt. Turkin laatu on silkkinen ja oikeanlaatuisena se on todella helppohoitoinen eikä takkuunnu helposti. Kampaaminen silloin tällöin riittää ja karvanlähtöaikaan useammin.
Somaleilla on hyväksytty kahdeksan väriä; perusvärit riistanvärinen, punainen, sininen ja beige sekä näiden hopeamuunnokset. Omassa kasvatuksessa keskityn näihin neljään perusväriin.
